07.01.2011 Vihreät arvot

sinnemaki5_b.jpg (blogi_sinnemäki)
 

 

 

Vihreä liitto ajaa reilua muutosta. Näin vihreät lupaavat periaateohjelmassa ja se pitää paikkansa. Puolue on sanansa mittainen.
 
Vihreitten arvojen tärkein kohta on vastuu tulevaisuudesta. Vihreät lupaavat, että tuleville sukupolville jätettävän maailman tulee olla paremmassa kunnossa kuin nykyisen. Jo toisen kerran vihreät ovat oikeassa. Hyvä, hyvä.
 
Vihreillä on ollut erinomainen herraonni. Heillä on ollut hyviä ja valovoimaisia puheenjohtajia. Vihreiden ministerit ovat onnistuneet hyvin. Tuloksia on syntynyt ja niitä on ollut ilo esitellä vihreiden kentälle. 
 
Vihreiden saavutukset ja ansiot tulevat jäämään pysyvästi Suomen ja maailman historiaan. Osa saavutuksista tullaan kätkemään syvälle Satakunnan kallioperään. Niiden on kestettävä muuttumattomina ainakin kolme (3) jääkautta ja 250 000 vuotta. Vihreät ovat tuloksilla arvioiden Suomen vaikutusvaltaisin puolue 2000- luvulla.
 
Vihreät olivat Paavo Lipposen hallitusten luottopuolue. Vihreät mahdollistivat sateenkaarihallituksen olemassaolon. Vihreät olivat poliittisten ääripäiden muodostamien hallitusten liima, joka piti Lipposen hallitukset koossa.
 
Lipposen toisen hallituksen suurin ja merkittävin päätös oli vuonna 2002 TVO:lle annetun Olkiluodon 3 ydinvoimalan periaatepäätös eduskunnassa. Vihreiden toiminta hallituksessa 1995 -2002 mahdollisti lisäydinvoiman rakentaminen Suomeen. Ilman vihreitä Lipposen II hallitus ei olisi ehkä selviytynyt ydinvoimapäätökseen asti. Vihreät jättivät Lipposen hallituksen 31.5.2002 kun ydinvoimapäätös oli varmistettu.
 
Vihreät olivat lojaali hallituskumppani SDP:lle ja he varmistivat oman ja SDP:n ehdokkaan Tarja Halosen valitsemisen tasavallan presidentiksi niin 2000 kuin 2006 presidentinvaaleissa. Heillä on ollut oma presidentti.
 
Vihreät taitavat poliittisen pelin ja ovat poliittisen kentän taitureita. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen vihreät vaihtoivat kokonaan puolta, hylkäsivät sosialidemokraatit ja vasemmiston. He valitsivat uusiksi yhteistyökumppaneiksi keskustan ja kokoomuksen.
 
Vihreät tiesivät säätytalon hallitusneuvotteluissa vuonna 2007, että perustettava sinivihreä Vanhasen hallitus tulee päättämään eduskunnan myötävaikutuksella uusista ydinvoimaluvista. Vihreille luvattiin säätytalolla oikeus olla erimieltä ja jatkaa hallituksessa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ydinvoimapäätösten jälkeen ja myös ennen päätöksiä. Tästä vakuudeksi vihreät saivat Vanhaselta puristettua epämääräisen kannan vesilakiin ja sen myötä Vuotoksen altaiden rakentamisen ehkäisemisen. Vihreät vastustivat vesivoimaa ja tukivat hiljaisesti hallituksen voimakaksikon keskustan ja kokoomuksen ydinvoimalinjaa.
 
Ydinvoimayhtiöiden ja energiaa kuluttavan teollisuuden on todella osattava kiittää vihreitä uusista ydinvoimaloista. Ilman Vihreitä eivät TVO ja Fennovoima olisi saanut lupia rakentaa lisäydinvoimaa. Vihreät mahdollistivat Vanhasen hallituksen selviämisen yli vaikeiden aikojen ja siten mahdollistivat sen toimintakyvyn ydinvoimapäätöksissä.
 
Vihreät olisivat voineet kaataa hallituksen koska tahansa ennen ydinvoimapäätöksiä ja syitä sen tekemiseen olisi ollut. Vihreillä olisi ollut mahdollisuus aikaansaada Suomeen ennenaikaiset ydinvoima- ja energiavaalit.
 
Onhan julkinen totuus, että ilman vihreitä Vanhasen II hallitus olisi jo heti syntymisen myötä jäänyt poliittisesti liian heikoksi. Pääministeri Vanhanen teki hallitusneuvotteluissa kaikkensa vihreiden pitämiseksi mukana muodostettavassa hallituksessa. Pääministeri Vanhasen ja vihreiden yhteistyö säätytalolla sunnuntaiaamuna huhtikuussa 2007 pelasti hallituksen synnyn ja ydinvoimaluvat 2010. Kyllä vihreät tämän tiesivät ja käyttäytyivät sen mukaisesti. Vihreiltä tämä oli ihailtavaa kylmäpäisyyttä ja pelinpolitiikkaa.
 
Ilman vihreiden hallitusvastuuta 2000-luvulla ei Suomeen rakennettaisi kolmea uutta maailman suurinta ydinvoimalaa. Ydinvoimaratkaisut ovat Suomen historian suurimmat teollisuuspoliittiset investointiratkaisut suomalaisen työn ja hyvinvoinnin puolesta.
 
Minusta olisi reilua kutsua ydinsähköä vihreäksi sähköksi ihan sen mahdollistajiensa hengessä. Uudet reaktorit voitaisiin kastaa ja nimetä perustajiensa mukaan Sinnemäki I, Soininvaara II ja Cronberg III.
 
 
Vihreät arvot ja politiikka pelastivat Suomen. Ydinsähkö on puhdasta ja sen hiilijalanjälki on pieni. Vihreistä on tullut vanha hyvä hallituspuolue, joka ajaa reilua muutosta. Ei perussuomalaisista olisi ollut vihreiden töitä tekemään.
 
 
Ehkä vihreät on palkittava uskollisuudesta ja lojaalisuudesta paikalla seuraavassa hallituksessa, Fortum tarvitsee vaalien jälkeen uuden ydinvoimaluvan Loviisaan.
 
 
 

Lasku on tulossa 11.04.2011 >> Lue lisää
Eurooppalainen painajaisuni 05.04.2011 >> Lue lisää
Portugalin huhtikuu 29.03.2011 >> Lue lisää
Torstai 24.03.2011 >> Lue lisää
Perunajuhla su 27.3.2011 22.03.2011 >> Lue lisää
Hallituskriisi 14.03.2011 >> Lue lisää
Näpit irti Kiviniemestä 11.03.2011 >> Lue lisää
Rahat eivät riitä bensaan 08.03.2011 >> Lue lisää
Björn Wahlroos eläkkeelle 25.02.2011 >> Lue lisää
Pääministeri Kiviniemi 23.02.2011 >> Lue lisää
Ette osaa muuta kuin verottaa... 22.02.2011 >> Lue lisää
Kemiallinen sitominen 17.02.2011 >> Lue lisää
Verot ja köyhyys 14.02.2011 >> Lue lisää
Anneli Jäätteenmäki 07.02.2011 >> Lue lisää
EU vie tuhkat pesästä 30.01.2011 >> Lue lisää
Köyhyys 23.01.2011 >> Lue lisää
Väärä suunta verotuksella 19.01.2011 >> Lue lisää
Eurooppalainen romukoppa 16.01.2011 >> Lue lisää
Eläkkeet kuntoon 13.01.2011 >> Lue lisää
Stubb ja Vehviläinen 11.01.2011 >> Lue lisää
Vihreät arvot 07.01.2011 >> Lue lisää
SDP 31.12.2010 >> Lue lisää
Kiinteistövero on sosialismia 27.12.2010 >> Lue lisää
Keskusta ja Kokoomus 23.12.2010 >> Lue lisää
Avoin kirje Paula Lehtomäelle 19.12.2010 >> Lue lisää
Ajopuutalous 15.12.2010 >> Lue lisää
Helsinkiläisten kaatopaikka on Itämeri 14.12.2010 >> Lue lisää