yläosa_jarmo_parhaimmatystavat.jpg

Hei Pikku tyttö

 

Hei, vanha tyttö, istutko puun alla kirjoittamassa vai oletko taas uimassa? Sitähän sinä niin odotit, että taivaan rannoilla sinäkin voit, kun siellä kaikenlaiset rinnat, reidet ja käsivarret ovat kauniita. Ai, miksikö olet jo taivaassa, vaikka olet vasta 70-vuotias?

 

Ethän sinä voinut tuottaa pettymystä tieteelle ja kansanterveyslaitokselle, koska olet kiltti tyttö. Olit anarkisti, murrosikäinen ja uhmaikäinenkin vasta vaihdevuosissa, koska et halunnut tuottaa häpeää äidille, Jumalalle ja kaikille niille, jotka tietävät paremmin.


Senkin, että verenpaine tuollaiselle tulee, ja sydän menee, ja sitten on kustannusrasite. No, kuolit pois kuormittamasta järjestelmää. Onneksi ehdit  vielä eläkkeellä hurjailla muutaman vuoden yllyttämässä ihmisiä rakastamaan ja tuntemaan, koska ilo on ihmislapselle suotu ja surustakin saa olla sairas.

 

Nyt sinä huvittelet mielesi maailmassa lootusasennossa, koska taivaassa taipuu kömpelömpikin, ja ajattelet, että joku ristiriita siinä kuitenkin on, jos ensin sanotaan, että aijai, ihminen ei saisi päästää itseään tuohon kuntoon, ja sitten surraan, kun ei se kuole millään. Sinä kuolit, ja nyt voit taas kolmannen viskin jälkeen polttaa savukkeen, kun Seppo ei ole narisemassa, että haiset tupakalle.

 

Se alkoi niuhottaa, kun itse lopetti polttamisen ja haistoi heti yhden ulkona poltetun, vaikka muuten ei jäniskoirasta kävisi. Sinun mielestäsi ihminen ilman paheita on ikävystyttävä, ja sinun paheillasi pääsi kuoliaaksinaurattajaksi. Onneksi osasit nauraa itsellesikin, koska muuten olisit kuollut paljon aikaisemmin tai hiipunut hullujenhuoneella. Oli sinulla kuitenkin semmoinen elämä.

 

Mutta kaiken käytit. Kivut ja kirkkaudet. Mitään ei tarvinnut palauttaa Luojalle käyttämättä jääneenä. Katsoit elämää kuin Konsta Pylkkänen karttapalloa. Että kun ensin kiipeää Atlantin huipulle, voi sitten laskea vapaalla USA:n rantaan. Ja sinähän päästelit helmat paukkuen Pietarinkin ohi .

 

Luotit Luojan suurempaan suunnitelmaan. Että päivät ovat luetut ja kaikella tarkoitus. Äpäränkin syntymisellä, vaikka se syntymän jälkeinen ensimmäinen hylkääminen sieluun niin syvälle jäikin. Että siihen nähden sikseenkin rohkea sinä olet. Kaikenlaisia ovia ja tuntoja kolkuttelet ja sanoja paukuttelet. Saatat sielläkin innostua. Sitten vakavikot nauravat sinun ideallesi niin kuin aina – vai voiko taivaassa olla vakavikkoja.

 

Jos on, sinua itkettää, mutta sinä koetat olla ihan reipas vaan ja hymyillä kyynelten läpi. Siinä lajissa sinä olet hyvä. Olet aina ollut. Seppoa sinä odotat. Että jos se tulisi ja viimein veisi sinut häävalssiin, joka siellä armonlaaksossa jäi tanssimatta. Katsoisi silmiisi kauan ja rakastaisi venyneen nahkasi lempeää kauneutta.

 

Jos kuitenkaan et ole taivaassa, vaan hiilipuolella, me on ymmärretty jotakin väärin. Jos taasen päiväsi eivät ole vielä luetut, etkä ole ollenkaan kuollut, sinä kirjoitat ja unelmoit, uit salaa ja paistat Sepolle niitä muikkuja, joille ikäsi olit mustasukkainen, koska se aina katsoi niitä lumoutuneempana kuin sinua.