yläosa_jarmo_asuntol.jpg (yläosa_jarmo_asuntolaina)

”Keskusta tarvitsee Jarmon kaltaisia..”


”Keskusta tarvitsisi Jarmo Korhosen kaltaisia johtajia, jotka ajavat juurevaa maatalouspolitiikkaa”, toteaa keskustasta kokoomukseen loikannut entinen kansanedustaja Seppo Lahtela (Aamulehti 28.2.11)

 

”Ainoa tolkun mies puolueessa”


”Ainoa tolkun mies koko puolueessa”, toteaa Juha Väätäinen Jarmo Korhosesta. Keskustasta Perussuomalaisiin siirtynyt EM-juoksija on tänään persujen vahva kansanedustajaehdokas Helsingissä. ” Painava syy keskustasta eroamiseeni oli puolueen käsittämätön ja epäoikeudenmukainen kohtelu Jarmoa kohtaan. Kateutta ja pelkoa se oli…Sanoin sen Kiviniemelle ja Laaniselle ja sanon muillekin”, Juha kertoo.

 

”Olisipa meillä Korhonen”


”Jos meillä olisi Korhosen kaltainen puoluesihteeri, ei meillä olisi mitään hätää”, sanoi demarien Eero Heinäluoma muutama vuosi sitten. Mielenkiintoista ja erikoista, että samoihin aikoihin ja lähes samoin sanoin kirjoitti Seinäjoen Harri Wallin Jarmo Korhosesta Ilkassa.

 

Edellä kuvattua/kin taustaa vasten on ihmeellistä, miten vähän Jarmo on saanut tukea omasta maakunnasta ja –kaupungista. Puhumattakaan saavutuksista ja asioista, joita Jarmo on ajanut ja hoitanut. Kukapa esimerkiksi osaisi (ja uskaltaisi) kertoa miten paljon on Jarmon ansiota, että meille on valmistumassa suuri keskussairaalan laajennus. Kaikesta huolimatta; uskotaan ja toivotaan, että Jarmon arvo ja merkitys tälle  maakunnalle ymmärrettäisiin ja että se näkyisi hyvänä tuloksena tulevissa vaaleissa.

 

Tietämättömyyttä vaiko…


Emeritus erityisopettaja Jarmo Lintala (Ilkka 13.3.11) odottaa ehdokkailta ”konkreettisia näkemyksiä” 6-7 eri asiasta, sekä ”tämän kaiken rahoittamisesta”. Hyvä, mutta jatkossa emeritus lyö kirveensä kiveen. ”Pitäkää prosyyrinne ja perunanne – asiaan”, lopettaa Lintala.

 

Ei hyvä, jos ja kun hän osoittaa sanansa Jarmo Korhoselle, miehelle, ainoalle, jolla olisi vastaus kaikkiin Lintalan kysymyksiin. Lintalan lopputeksti olisi voinut olla toisenlainen, jos mies olisi vaivautunut viime aikoina kuuntelemaan Jarmoa, jonka ”Suora puhe” eroaa muiden ehdokkaiden puheista kuin päivä yöstä. No, tottahan eteläisen Seinäjoen naisehdokaskin tarvitsee kannatusta.

 

Simo Nikula

Tarkkakorvainen eläkeläinen